DB 990 projekti

Sivu 1 / 6 1, 2, 3, 4, 5, 6  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty Pe Heinä 23 2010, 08:46

Teen nyt sitten oman topicin tälle traktorille. Tarkoitus kuvien ja tekstin muodossa kertoa projektin etenemisestä. Päivityksiä tulee sitä mukaa, kun projekti etenee. Kiirettä ei ole, silloin kun joutaa, tulee jotakin värkättyä.

Traktorin ostin keväällä, ja siihen on nyt tullut tehtyä seuraavaa: (kuvia ei valitettavasti nyt ole monta)

Katto otettiin irti, ja puhdistin sen raitisilma suodattimet ja lämpökennon. Samalla ruostunut katto hiottiin, tallin oveen kiinni ottanut ja vääntynyt kattoluukku korjattiin. Sen jälkeen maalattiin uudelleen. Samalla laitoin katon alle (yläpaneeliin) katkaisimet ja johdot lisävaloille.

Sähköjä uusin muutenkin: uusi 75A vaihtovirtalaturi sai paikkainsa edellisen tilalle. Valot toimivat releiden kautta, uusi sulakerasia moottoritilassa. Myös puhallin, vilkut, ym. saavat virtansa releen kautta. Alkuperäiset johdot ja sulakerasia toimivat herätevirta johtoina. Päävirtakatkaisin tuli laitettua. Sitä laittaessa huomasin starttijohdon kuoren olevan halki noin 10cm matkalta. Pieni tärähdys ja PUM. Onneksi niin ei käynyt kuitenkaan, uusi johto ja katkaisin vielä varmuusturvana takaavat paloturvallisuuden.

Lattiamatto irroitettiin, alla olevat ruosteet hiottiin ja laitoin alustamassan siihen lattiaan Cool Reilusti aikaa kovettua, ja matto pestynä takaisin paikalleen. Luulisi olevan ikuinen. Kopin sisustus on muuten ennallaan, siellä kun ei pahempaa kulumista ole havaittavissa. Käytön jälkiä toki.

Soitin asennettiin omaperäisesti (laitan kuvia myöh.) ja vuotava tuulilasin pesunestesäiliö + pumppu tuli korjattua uudella sarjalla. (Saa muuten Biltemasta juuri siihen sopivaa sarjaa, n. 12e hintaan vain.)

Moottoriöljyt oli vaihdettu juuri, mutta hydrauliöljyjä ei 20 vuoteen... joten hydeöljyt ja suodatin vaihdettiin. Tarpeenhan se olikin Laughing Noh, kone seisonut sen 20v melkein ajamatta.



Seuraavaksi edessä on moottorin pesu, jäähdytysnesteen vaihto. Samalla tutkitaan letkut ja syyläri, puhdistellaan ja paikkaillaan jos tarvetta on. Tarkoitus olisi laittaa moottoriin sivupellit sitten myös, siistimpi ilme tulee koneelle. Konepellissä on ruostetta muutamassa kohdassa. Pientä paikkaus-maalausta siis edessä. Koko konepeltiä en maalaa, koska ruostepaikat ovat niin vähäisiä. Pieni lommo akkukotelon kohdalla vaatii myös oikaisun samalla.

Lokasuojat pitäisi irroittaa ja maalata kokonaan, mutta tämän kesän osalta aikataulu tulee sen verran vastaan, että hion näkyvimmät ruosteet pois ja ne kohdat maalaan. Jossain vaiheessa täytyy sitten maalata lokasuojat kokonaan.

Ajatuksen tasolla olisi laittaa eteen nostolaite, johon saa puskulevyn (auran) kiinni. Mikäli sellainen on järkevästi toteutettavissa, alkaa ensi kesänä sen rakentaminen. Ketjut se vaatii talvella varmasti sitten Very Happy

Kuvat ovat linkkien muodossa, säälitään hitaamman yhteyden omistavia (joihin itsekin lukeudun cyclops )

Lisää kuvia tulossa tässä lähiviikkoina kun projekti etenee seuraavaan vaiheeseen.







Kuva 1

Kuva 2

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  JMV lähetetty Pe Heinä 23 2010, 16:46

Innolla seuraan minkälaista jälkeä tulloo Very Happy

JMV

Viestien lukumäärä: 171
Liittynyt: 13.12.2009
Ikä: 20

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  valmet 705 lähetetty Pe Heinä 23 2010, 22:36

siinähä onkin pellit aika hyvässä kuosissa valmiiksi Smile
tuosta tulikin mieleen kun malli on 990:nen että tässä n:5km päässä asuu meidän kylän taavettimies Smile
häneltä löytyy 990,850 ja caseih xl 685 eihä tuo case ole taavetti mutta laitoin nyt senkin joukkoon Smile
tutulla oli 1210 taavi minkä möi vähän aikaa sitten pois siinä oli etunostolaite ja oisko ollu jotain 2m leveä puskulevy. hän asuu n30 km päässä meiltä
mutta kun möi taavetin niin tulikin taavi 1/3 osaa lähemmäksi meitä Smile

valmet 705

Viestien lukumäärä: 445
Liittynyt: 11.02.2010
Ikä: 15
Paikkakunta: e-k ruokolahti

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  taavettimies lähetetty La Heinä 24 2010, 11:44

Paulig kirjoitti:Ajatuksen tasolla olisi laittaa eteen nostolaite, johon saa puskulevyn (auran) kiinni. Mikäli sellainen on järkevästi toteutettavissa, alkaa ensi kesänä sen rakentaminen. Ketjut se vaatii talvella varmasti sitten Very Happy

Pienenä vinkkinä, jätä rakentamatta ja hommaa kunnon lumilinko tai perälevy. Takavedossa ei a) kestä eturenkaat b) ei liiku mihinkään hangessa jos keulalla on joku painava aura. Lingon kanssa pääset vielä sellaisessakin hangessa missä etupyöriä ei enää näy. Smile

Ainut mikä pistää silmään on ajovalot, eikös jotkut sievemmät valot olisi tyylikkäämmät? No ei pitäisi keskeneräistä työtä alkaa kritisoimaan, hyvän näköinen peli tulossa.

taavettimies
Ylläpito

Viestien lukumäärä: 1208
Liittynyt: 23.10.2008
Paikkakunta: Etelä-Karjala Lappeenranta

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  erkki lähetetty La Heinä 24 2010, 17:17

Pitää peesata edellistä kirjoittajaa. Takapotkun keulalle ei kannata ladata paljoa ylimääräistä painoa. Se huonontaa liikkumista tunutuvasti.
Riippuu tietenkin lumitöiden määrästä että mikä siihen on paras, mutta kokemuksesta sanon, että takalana, jossa on tarpeeksi pitkä palkki ja rungon sivutaitto, riittää muutaman sadan metrin kujien aukaisuun ihan hyvin. Ja aika ison pihankin sillä putsaa aika nopsasti.

Takavedossa pitää ehdottomasti olla ketjut ja tien aukaisu tehdään niin, että takalana käännetään runkonivelestä sivuun ja tie avataan peruuttamalla kaista kerrallaan. Taavissa on nopea pakki, sillä se käy yllättävän säpäkästi.

erkki
Asiantuntija

Viestien lukumäärä: 1509
Liittynyt: 06.03.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty La Heinä 31 2010, 11:43

taavetti mies kirjoitti:
Paulig kirjoitti:Ajatuksen tasolla olisi laittaa eteen nostolaite, johon saa puskulevyn (auran) kiinni. Mikäli sellainen on järkevästi toteutettavissa, alkaa ensi kesänä sen rakentaminen. Ketjut se vaatii talvella varmasti sitten Very Happy

Pienenä vinkkinä, jätä rakentamatta ja hommaa kunnon lumilinko tai perälevy. Takavedossa ei a) kestä eturenkaat b) ei liiku mihinkään hangessa jos keulalla on joku painava aura. Lingon kanssa pääset vielä sellaisessakin hangessa missä etupyöriä ei enää näy. Smile

Ainut mikä pistää silmään on ajovalot, eikös jotkut sievemmät valot olisi tyylikkäämmät? No ei pitäisi keskeneräistä työtä alkaa kritisoimaan, hyvän näköinen peli tulossa.


No linko on kyllä vaihtoehtona ollutkin, ja siinä on myös huokeampi budjetti, joten voi hyvin olla mahdollista Very Happy Idea-tasolla vielä ollaankin. Minkalaista linkoa muuten suosittelette kyseiseen koneeseen? Ja yleensä, mikä on kestävä merkki? Itse katsellut muutamia Runni-linkoja, ovat kuulemma hyviä.

Tarkoitat siis ihan ajovaloa, eli keulapellissa kiinni olevia. Ne on kuorma-auton valot, H4 umpiot. Ovat tosin aika ison näköiset, mutta ei ne loppusaltaan pistä silmään. Maalasin ne mustaksi ja kiinnitys on ihan sievästi toteutettu. Täytyy myöntää, että ne ovat raskaat, mutta: on niissä valotehoakin enemmän kuin puolta pienemmissä umpioissa. Ne on tarkoitettu 24V 70/75W lampulle, joten uskaltais laittaa esim. 12V 55/100 tai 80/100W lampun, ei sula. Sitten löytyy jo valoa enemmän. Toistaiseksi on riittänyt peruslamppu, kun tuolla ylhäällä on valoa lisää jos sattuu tarvitsemaan Cool

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty La Heinä 31 2010, 11:50

david brown 1290 kirjoitti:siinähä onkin pellit aika hyvässä kuosissa valmiiksi Smile


Ruostetta löytyy lokasuojista, muutama sormenpäänkokoinen läikkä. Konepelti on yhtä lommoa ja pientä maalivikaa lukematta täysin kunnossa tarroja myöden. Ja nuo kyseiset viat on helppo korjata. Katto tosiaan pudotti maalinsa, mutta maalattiin Very Happy Kuiva talli uudesta asti - ja edelleen - takaa ruosteettomuuden.

Moottorin pesu ja noiden ruostevikojen korjaus tosiaan tulossa, oli taavetti työhommissa nyt tämän viikon joten odottaa vielä ensiviikkoon tai sitä seuraavaan Very Happy

Mitä mieltä muuten olette, jos laitan moottoriin sivupellit, jäähtyykö kone tarpeeksi kesäkäytössä? Talvella niistä varmasti on muutakin kuin kosmeettista hyötyä, mutta tuossa helteeessä katselin lämpömittarin kohonneen jo tarpeeksi, ja mietin alkaako perunat kiehua sivupeltien välissä Laughing

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Vieraili lähetetty La Heinä 31 2010, 18:22

En ite laittais sivupeltejä kesäksi.Rasittaa turhaan konetta.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  valmet 705 lähetetty Su Elo 01 2010, 23:13

paljonkos tällä 990:pillä on ajettu Question "naapurin" 990:pillä ajettu noin 5800h

valmet 705

Viestien lukumäärä: 445
Liittynyt: 11.02.2010
Ikä: 15
Paikkakunta: e-k ruokolahti

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty Pe Elo 13 2010, 16:03

david brown 1290 kirjoitti:paljonkos tällä 990:pillä on ajettu Question "naapurin" 990:pillä ajettu noin 5800h


En muista tarkkaa mittarin lukemaa (voin tarkistaa kunhan ehdin) mutta muistaakseni edellisen öljynvaihdon aikaan oli jotain 2500 tuntia. Kauas tuo ei kyllä heitä.

Moottorin pesu on nyt suoritettu, mutta väärän pesuaineen takia kaikki lika ei lähtenyt kuten kuvittelin. Kuvia on siltikin tulossa.


Kysymys sitten: Kierroslukumittarin vaijerista kuuluu outo ääni suuremilla kierroksilla, tai sitten se kuuluu siitä pyörittäjästä moottorin kyljessä. Katselin systeemiä, lähteekö vaijeri irti ihan vaan pyörittämällä se mutteri siitä pois? Purkautuuko sieltä muuta osaa? Ajattelin kokeilla jotain rasvaa sinne laittaa, jos auttaisi. Yläpäästä ruiskutin jo keväällä, kun kojelautaa availin. Itse pyörittäjä taitaa saada voitelun moottoriöljystä?

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Vieraili lähetetty Pe Elo 13 2010, 16:33

vaijeri lähtee mutterista voishan sen pyörittäjä kynän voidella yläpäästään vaikka hiukka vaseliinia sipaista se pyörittäjänkansi on yhdellä pultilla kii kannen pois oton jälkeen saa pyörittäjä kynän käteen
saattaa olla kuiva kun ei mielestäni sillä sen kummempaa voitelua öljyn höyryt kait sen pitäs voidella
vaijerinhan vois kans vetäistä kuoresta pois myöskin kevyt vaseliini voitelu sille

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty Ke Elo 18 2010, 21:51

jyrki kirjoitti:vaijeri lähtee mutterista voishan sen pyörittäjä kynän voidella yläpäästään vaikka hiukka vaseliinia sipaista se pyörittäjänkansi on yhdellä pultilla kii kannen pois oton jälkeen saa pyörittäjä kynän käteen
saattaa olla kuiva kun ei mielestäni sillä sen kummempaa voitelua öljyn höyryt kait sen pitäs voidella
vaijerinhan vois kans vetäistä kuoresta pois myöskin kevyt vaseliini voitelu sille


Kiitoksia, pitänee toteuttaa!

Jos joku tarvitsee hydrauliikkasuodattimen koppaa (vaihteiston alla) olisi yksi myynnissä. Oma oli tosiaan ulkoapäin pahan näköinen, mutta enpäs vaihtanutkaan uuteen, koska irrotettuani sen, totesin sen olevan ihan hyvä ja vähäsen oikaisin. Koppa käy siis 990 selectaan.

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty Ke Syys 15 2010, 20:28

Osaako joku kertoa, missä sijaitsee ohjaustehostimen suodatin? Onko vaikea vaihtaa kyseinen osa? Tuleeko kenties samalla öljyt ulos, vai pitääkö erikseen jostain laskea pois, että saisi uudet öljyt tehostimeen?

Ja sitten kysymys kaksi, sattuuko joku muistamaan, millainen kierre on öljykellossa? Ajattelin laittaa öljynpainemittarin (T-kappale, että valo toimisi myös) mutten viitsisi irroitella, jos jollain olisi tietoa!

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Vieraili lähetetty Ke Syys 15 2010, 21:05

Ohauspumpun suodatin on öljysäiliön sisällä.
Ainakin 996:ssa pitää ottaa ensin siirtopumppu irti.Sitten ohjauspumpun putket irti,öljy valuu pois,pultti säilön päästä auki niin saat säiliön irti.Uusi suodatin on hiukka haastellinen laittaa paikalleen yhdessä öljysäiliön kanssa.Öljyntäyttöaukon kautta voi hieman avittaa esim ruuvimeisselillä.
Sitten vain putket paikoillleen ja uudet öljyt sisään,samat öljyt kuin moottoriin.
Moottori käyntiin ja kääntelet rattia,että ohjauksen ilmat tulee ulos.Sitten vielä täyttökorkki auki ja öljyn lisäys täyttöaukon tasalle.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: DB 990 projekti

Viesti  Paulig lähetetty To Syys 16 2010, 15:44

Case1594 kirjoitti:Ohauspumpun suodatin on öljysäiliön sisällä.
Ainakin 996:ssa pitää ottaa ensin siirtopumppu irti.Sitten ohjauspumpun putket irti,öljy valuu pois,pultti säilön päästä auki niin saat säiliön irti.Uusi suodatin on hiukka haastellinen laittaa paikalleen yhdessä öljysäiliön kanssa.Öljyntäyttöaukon kautta voi hieman avittaa esim ruuvimeisselillä.
Sitten vain putket paikoillleen ja uudet öljyt sisään,samat öljyt kuin moottoriin.
Moottori käyntiin ja kääntelet rattia,että ohjauksen ilmat tulee ulos.Sitten vielä täyttökorkki auki ja öljyn lisäys täyttöaukon tasalle.



Okei, kiitoksia! Täytynee laittaa projektilistalle tuo sitten.

Jos on kokemusta mitaksen renkaista, olisin kovasti kiinnostunut kuulemaan kommenttia. Harkitsen taaviin 10x kankaalla olevaa Mitaksen rengasta. Ei vaan kokemusta niistä ennen, ehkä sinulla olisi? Toinen merkki BKT tai Seha, aivan outoja minulle?

Paulig

Viestien lukumäärä: 410
Liittynyt: 09.05.2010
Paikkakunta: Pohjois-Savo

Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 6 1, 2, 3, 4, 5, 6  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa