DB990 ja etukuormaajan toimimattomuus
3 posters
Sivu 1 / 1
DB990 ja etukuormaajan toimimattomuus
Tervehdys,
liityin viime talvena onnellisten Taavetti-ihmisten joukkoon, kun vaimoni sai perintönä n. 64-vm 990 Selectamaticin.
Traktori tuli meille appiukon kautta ns. perushuollettuna, eli kaikki suodattimet ja öljyt vaihdettuna. Sitä ennen traktori oli seissyt ladossa arviolta ainakin 10 vuotta.
Alkutalvesta kaikki toimi vielä normaalisti, mutta pikku hiljaa talven edetessä etukuormaajan toiminta alkoi olla epävarmaa. Toisinaan kauha liikkui, toisinaan ei. Yleensä kun kone hieman lämpeni, niin toiminta palautui.
Keväällä toiminta lakkasi kuitenkin melkein kokonaan ja pudotin etukuormaajan kokonaan pois, odottelemaan sellaista aikaa kun ehdin vilkaista asiaa.
Nyt tuo aika on koittanut, mutta en oikein tiedä mistä kannattaisi lähteä liikkeelle. Takanostin toimii kohtuullisen hyvin, mitä nyt hieman pomputtaa.
Tutkin eilen pudotusventtiilin alusen Erkin ohjeiden mukaisesti, mutta en yhtäkkiseltään osannut sanoa, olisiko siellä sijaitseva sihti tukkeutunut, kun reijässä oli sen verran öljyä. Enkä saanut sitä oikealla puolella olevaa tulppaa irti lainkaan, vaikka sitä aika kovalla kädellä koputtelin. En ylipäätään osaa sanoa, onko sillä mitään vaikutusta etunostolaitteen toimintaan.
Olisiko jollakulla kokemusta tuosta etunostimesta ja että mistä kannattaisi ongelmaa lähteä selvittämään?

Jukos- David Brown : teksti
Viestien lukumäärä : 2
Vs: DB990 ja etukuormaajan toimimattomuus
Vuosimalli 1964 on kyllä implematic, siis punainen traktori. Jos se on valkoinen selectamatic, niin vuosimallin täytyy olla 1966 tai uudempi.
Tämä ohje koskee selectamaticia, siis valkoista mallia.
Onko kuormaimelle putkitettu öljyn otto istuimen vasemmalla puolella sijaitsevasta 3-tie venttiilistä? Siis että pitää kolmitieventtiiliä napsauttaa naksaus vasemmalle että saa öljyn tulemaan kuormaimeen? Jos on noin, niin kuormain ottaa öljyn saman venttiilipesän kautta kuin takanostolaitekin.
Varsinainen tutkittava venttiili on sen lapun alla, josta pudotusventtiili törröttää ylöspäin, eli, ensin kierrä juuresta se pudotusventtiili pois, varo ettei sen mukana nouse jousi ja koko venttiilin kara, koska niistä saattaa jompi kumpi pudota taka-akseli koteloon jos ne lähtee nousemaan mukana ylös saakka. Kun saat jäämään jousen ja venttiilin poraukseensa, niin irrota se luukku, niin siellä alla on oikealla meisselilovinen tulppa, jonka alla on ohivirtausventtiili. Siitä avaat varovasti tulpan niin saat nostettua jousen pois ihan sormiotteella, mutta luistin onkimista varten kannattaa vuolla hiukan lyijykynää paksumpi kartio tappi, jonka saa tuupattua venttiilin luistin holkkiin niin tiukkaan, että tapista nostaen luisti nousee tapin mukana. Luistin sisällä on messinkinen ruuvi, jonka alla on kuristinlevy ja sen alla muovinen verkkosiivilä. Puhdista kuristinlevyssä oleva pieni reikä ja jos verkkosiivilä on takertunut poraukseen niin, ettei se putoa pois luistin sisältä kun luistia koputtaa alassuin pöydän kantta vasten, niin puhdista se verkko ylhäältä päin vaikka paineilmalla tai CRC:llä suihkuttaen. Jos verkkoa törkkii luistin pohjassa olevan reiän kautta, voi verkkoon tulla reikä ja sen jälkeen se ei enää suodata mitään. Kun luukku on auki, niin katso aukkoon takaviistoon, niin näet siellä karaventtiilin yläpään, pieni kierre jossa on tuplamutterit. Kun nostovipu on takana, kuuluu sen venttiilin olla ihan pohjassa, mutterit tanakasti venttiililohkon yläpintaa vasten ja kun nostovivun työntää eteen, ne mutterit nousee noin 2,5 milliä ylöspäin ja kun vivun vetää taas taakse, niin jousivoiman pitää vetää ne mutterit tanakasti takaisin ala-asentoon. Vanhoissa traktoreissa on juuri tuon karaventtiilin liike joskus hieman tahmaantunut niin, ettei se laskeudu kunnolla pohjaan saakka. Siihen yleensä auttaa se, että venttiiliä jumppaa vähän aikaa ees taas ja tarvittaessa painaa meisselin kärjellä sen alas saakka, kunnes se alkaa liikkua vapaasti. Tulppa saattaa olla piukassa ja jos ei meisselillä avaus onnistu, niin sen saa löystymään kopauttamalla taltalla ja vasaralla sitä sievästi auki päin, niin se kiertyy kevyesti pois kun on ensin hiukan liikahtanut. Sitten vaan kaikki takaisin paikalleen ja testaamaan. On pienoinen ihme jos ei ala pelittää.
Tiedätkö miten öljyn saa tulemaan kolm tietenkin etieventtiilistä ulos jatkuvana virtana? Nostovivun takana oleva vipu täytyy lukita ihan taakse jousipainetta vasten ja kolmetieventtiili olla oikeassa asennossa. Jos selectamatic -valitsin käyttövivun takana on keskiasennossa, eli asennonsäädöllä, toimii kyllä niinkin, että laske nostolaitetta vähän alaspäin ylimmästä asennosta, käännä kolmitieventtiili ulosottoasentoon ja vedä käyttövipu normaaliin yläasentoon, eli siihen, missä vivun taka-asennon jousipaine alkaa. Silloin vipua ei tarvitse lukita ja öljyä tulee niin kauan kun vipu on takana.
Jos traktorissa on istuimen oikealla puolella kaksitoimiventtiili, johon kuormain on liitetty niin kaikki edellä kerrottu on turhaa ponnistelua. Vikaa pitää etsiä jostain muualta.

erkki- Asiantuntija
- Viestien lukumäärä : 4962
Vs: DB990 ja etukuormaajan toimimattomuus
Kiitos vastauksesta Erkki. Mainitsemasi vuosimalli on varmaan ihan oikein, valkoinen selectamatic tosiaan kyseessä.
Kuormalaite on tosiaan kytketty tuon kaksitoimiventtiilin kautta istuimen oikealla puolella, joten tuosta pudotusventtiilin alapuolisen tilan ihmetteliy oli siis ilmeisesti turhaa, mitä nyt saattoi tuon pienen nyökyttelyn korjata takanostimessa.
Siinä ihmetytti tosiaan se, että en tuota meisselilovista tulppaa saanut irrotettua millään konstilla. Kuvassa ympyröity.

Tuossa vielä kuva tuosta luistista, jousesta ja kuristinlevystä, jos joku toinen ihmettelee samoja paloja:

Mutta tosiaan, etunostolaitteen liitäntä lähtee tästä:

Ja menee siitä tällaiseen ohjainpöytään:

Jos tuon sielunelämästä on jollakin jotakin kokemusta, niin kaikki vinkit otetaan vastaan. Kokemusta traktoreista ja yleisesti tämänkaltaisista huoltotöistä on aika vähän, mutta intoa sitäkin enemmän.
Teen tässä samalla myös muuta remonttia ko. koneelle. Startti pyörii hieman huonosti ja solenoidista nousee savua startatessa. Purin startin ja se näytti ihan kohtalaisen hyväkuntoiselta, joten tilasin uuden solenoidin. Katsotaan auttaako asiaa vai meneekö koko startti vaihtoon.
Lisäksi ajattelin johdottaa koko traktorin uusiksi, sillä vanhat johdot on osittain puutteellisia ja rikkoutuneita. Samalla vaihdan nykyisen dynamon vaihtovirtalaturiin. Katsotaan vaan koska aikaa tälle operaatiolle riittää.

Noiden kuvien perusteella ei ainakaan kamelinkyttyrältä ole painetta otettu kuormaaja lohkolle.
Kaiketi se sitten toimii kolmitieventiinin kautta.
Voisiko olla kyse niikin pienestä asiasta, kun nostolaite pitää olla noin puolikorkeudessa ja sitten naksauttaa kolmitieventiinin pykälänverran vasemmalle
ja tämän jälkeen nostolaitevipu täysin taakse. Näin toimien pitäis etukuormaajan lohkolle tulla painetta, jos ei tule siten siellä on jotain vikaa

1690 metsä- David Brown : teksti
Viestien lukumäärä : 640
Vs: DB990 ja etukuormaajan toimimattomuus
Juu, siinä on kuormaimen paluuöljy, ihan oikein kytketty kamelinkyttyrän paluuletkuun.
Tuo kuvassa näkyvä venttiilin kara on pito/laskuventtiilin luisti ja siinä ilmenevä vika saattaa olla karan hapettuminen kiinni poraukseen vetisen öljyn ja pitkän käyttämättömyyden seurauksena. Sinun traktorissasi ei selvästikään ole sellaista ongelmaa.
Tuon kiinni olevan propun saat viistosti kopauttamalla avautumaan ja voit putsata ohivirtausventtiilin sen jälkeen. Etene vaan antamieni ohjeiden perusteella.
Tuo kuvassa näkyvä venttiilin kara on pito/laskuventtiilin luisti ja siinä ilmenevä vika saattaa olla karan hapettuminen kiinni poraukseen vetisen öljyn ja pitkän käyttämättömyyden seurauksena. Sinun traktorissasi ei selvästikään ole sellaista ongelmaa.
Tuon kiinni olevan propun saat viistosti kopauttamalla avautumaan ja voit putsata ohivirtausventtiilin sen jälkeen. Etene vaan antamieni ohjeiden perusteella.
erkki- Asiantuntija
- Viestien lukumäärä : 4962

» 990 implen (-62) etukuormaajan sopivuus 996 -76:seen
» 1294 etukuormaajan asennus
» O: etukuormaajan runkosovitteet
» DB 1210 alkuperäisen etukuormaajan sylinterit
» Etukuormaajan tapit ja puslat, mistä löytyy ?

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa