Uutta verta
Sivu 1 / 1 • Jaa •
Uutta verta
Tervehdys!
Olen uutena tulokkaan foorumilla ja nyt parin päivän ajan vanhempia posteja lueskellut.
Mukavan tuntuista porukkaa tuntuu täällä pyörivän
Jouduin ihan kylmiltään Taavetin omistajaksi, kun isältä jäi perinnöksi mokoma. Kotitila ja 565-Valmetti tuli samalla, mutta ne on jo tuttuja ennestään. Aiemmin tiesin merkistä, että ovat punavalkoisia
Taavetti on takaveto, mallia 996 -77, ja Sekura siellä hytin yläreunassa näkyi lukevan. Muuta en pelistä sitten tiennytkään ennen tänne eksymistä. Ihan siistin oloinen peli, mitä nyt ohjaamossa eristeet on valahtanut lattialle vasemmasta lokasuojasta. Noitahan ilmeisesti saa jostain? Vai teenkö metritavarasta. Mittarissa oli reilu 7700tuntia ja pitäisi olla jopa kaikki, kun koneen historia on tiedossa naapurilla jolta isäni sen oli ostanut.
Mutta, ihmettelen silmät
tätä uutta merkkiä ja koetan totutella talon tavoille.

Gary Grand- Viestien lukumäärä: 97
Liittynyt: 30.03.2010
Ikä: 39
Paikkakunta: Petäjävesi
Vs: Uutta verta
Toivottelen tervetulleeksi! Tältä foorumilta saat varmasti kaikki tarvitsemasi DB:n tiedot, ei epäilystäkään! 

ikilika- Viestien lukumäärä: 830
Liittynyt: 11.04.2009
Ikä: 34
Paikkakunta: eurajoki
Vs: Uutta verta
tervetuloa vaa tänne miuki puolesta mukavaa ku saaraa tänne koko ajan lisää porukkaa

valmet 705- Viestien lukumäärä: 445
Liittynyt: 11.02.2010
Ikä: 15
Paikkakunta: e-k ruokolahti
Vs: Uutta verta
Tervetuloa vaan, taavettimiehet on asiallista porukkaa,ollu aina,sisustuksia siihen malliin ja muuta DB-Case varaosaa löytyy Koneliike Pihlajaniemeltä Ylistaron Untamalasta ,06 4731844 ,ja sitten tuo nettikauppa myös www.konekorjaamo.fi ,sielläki monenlaista.
Se on ihan hyvä perustraktori,kun vaan teet normaalit huollot ajallaan ,sillä ajaa sen 15 000-20 000 h ilman sen suurempia probleemia.
Lueskele noita vanhoja keskusteluja ja kysele mitä tarvit sitten lisää ,täälllä vastaillaan asiallisesti asiallisiin kysymyksiin.

Vieraili- Vierailija
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa