Renki

Siirry alas

Renki Empty Renki

Viesti  kujanjuh lähetetty Ma Elo 03 2015, 07:35

Kyseinen takakuormaaja on ollut meikäläisellä käyttämättömänä ainakin viisi vuotta. Se on talvehtinut ulkosalla pressu suojanaan. Kaivelin sen esiin, kun sille olisi ollut käyttöä. Se oli sileällä kalliolla, kauha alamäkeen päin. Kauha oli vuosien aikana valunut sen verran alamäkeen, ettei työntövartta ollut mitään mahdollisuutta paikoilleen kuormaajassa. Vetovarsilla vedin sitten kuormaajan esiin, jolloin se venähti pisimpään mahdolliseen asentoonsa. Kauha estettä vasten peruutin sen taas 'kasaan' ja sain työntövarren laitettua paikoilleen.
Ainoa ongelma on nyt se, että kuormaaja ei suostu toimimaan. Noin 7 vuotta sitten kuormaaja kunnostettiin, hydrauliletkut uusittiin ja siitä tehtiin 2-toiminen. Olihan siinä hydraulinen kauhankääntö jo alkujaankin, mutta nosto/kauhankääntö-vipuun ei ollut hytillisestä traktorista mitään mahdollisuutta ylettyä.
Nyt olen äimän käkenä, traktorissa on vaihteistoöljyt tapissa ja nostolaitteet pelittävät, mutta kuormaaja ei. Penkin edessä jalkotilasssa olevaa vipua olen kokeillut kaikissa asennoissa ja hydrauliletkujakin kaikissa mahdollisissa variaatioissa. Muita hydrauliikkaa tarvitsevia laitteita ei minulla ole, joten en tiedä, tuottaako traktori ollenkaan painetta hydrauliikkaan. Nostolaitteet siis kuitenkin toimivat. Ja traktorin nokalla on luettavissa merkin lisäksi numerot 996.
Mistäpä vikaa pitäisi etsiä? Traktori on mökkikäytössä, eikä siellä ole kummoisia välineitä eikä mittareita korjausoperaatioihin. Mitä nyt jokusia jako- ja kiintoavaimia, hylsysarja sekä ruuvimeisseleitä. Tietotaitoni korjaamiseen lähellä olematonta, suurin saavutukseni tällä saralla lienee muutamaan kertaan onnistunut polttoainejärjestelmän ilmaaminen.

kujanjuh

Viestien lukumäärä : 241
Paikkakunta : Porvoo-Pieksämäki

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  erkki lähetetty Ma Elo 03 2015, 08:10

Jos nostolaitteet pelaa, niin painetta riittää myös kuormaimelle.

996 on ilmeisesti korkealla Sekura -hytillä varutettu yksilö? Silloin siinä on kolmitieventtiili kai ylös- alas naksautuksin liikkuva nuppi hytin lattiassa. Traktorissa voi olla myös erillinen kaksitoimiventtiili oikealla puolella hytin alla.

Onko kuormaajassa kaksi letkua? Todennäköisesti on, mutta mihin ne on liitetty traktorin puolella?

Jos paine otetaan kolmitieventtiilin kautta (kipin ulosotto) niin se pitää naksauttaa asentoon "2" ja vetää nostolaitevipu taakse. Silloin öljy alkaa mennä kuormaimen venttiiliin.

Jos paine otetaan kaksitoimiventtiilin kautta, niin silloin vaan vedtään kaksitoimiventtiilin vipu taakse ja paine menee kuormaajaan. Nostolaitteen vipuun ei tarvi koskea.

erkki
Asiantuntija

Viestien lukumäärä : 3814

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  kujanjuh lähetetty Ma Elo 03 2015, 09:54

Sekura-hytillinen pelihän tuo on. Kolmiteventtiilinen ja venttiiliä olen kokeillut kaikissa asennoissa ja uskomattoman monta kertaa, mutta ilmeisesti nostolaitevipua en ole älynnyt/muistanut pitää taka-asennossa, kun edellisestä käyttökerrasta on jo ainakin puoli vuosikymmentä.

Kuormaajassa on kaksi letkua ja paikka niille on jakotukissa, joka sijaitsee kutakuinkin paikassa, josta ennen sai hydrauliikan ulosoton vaikka kärryn kippiin.

Kiitokset neuvosta, kokeilen sitä heti, kun seuraavan kerran olen mökillä, mahdollisesti jo ensi viikonloppuna.

kujanjuh

Viestien lukumäärä : 241
Paikkakunta : Porvoo-Pieksämäki

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  erkki lähetetty Ma Elo 03 2015, 10:18

Tuolla nostolaitevivulla operointi pitäisi ohjekirjan mukaan tehdä niin, että kääntää valitsimen ensin TCU:lle, siis naksaus myötäpäivään. Kun nostolaitevipua painaa taakse jouspainetta vasten, saa paineen joko nostolaitteeseen tai kuormaimeen, kolmitieventtiilin asennosta riippuen. Taka-asennossa nostolaite pitää ja kaaren puolenvälin tienoilla se laskee.

Itte olen kuormannut aika paljon Normetin takakuupalla ja se kyllä sujuu kätevimmin kun antaa valitsimen olla asennonsäätö- asennossa eli keskellä. Silloin kuormaimen sylinterin operointi käy niin, että kun kääntää kolmitieventtiilin kipin ulosottoon, niin nostovipua tarvii liikauttaa vain ihan pikkasen taaksepäin, niin öljy alkaa mennä kuormaimeen, pieni liikautus takaisin eteenpäin, niin kuormaimen sylinteri pitää ja hiukan lisää eteenpäin, niin kuormaimen sylinteri laskeutuu. Aluksi tuo puuha saattaa tuntua aika herkältä, mutta nopeasti siihen tottuu.

Sellainen asia vielä, että ei pidä peruuttaa kuormaimen kauhaa rinteeseen jos kuormaimen sylinteri ei ole täysin sisällä. Huonolla tuurilla siinä saattaa nimittäin posauttaa letkun tai putken.

erkki
Asiantuntija

Viestien lukumäärä : 3814

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  OlleK lähetetty Ma Elo 03 2015, 13:23

Kirjoitit, että olet muuttanut kuormaimen kaksitoimiseksi. Sain myös sen käsityksen, että et enää käytä kuormaimen hydrauliikkapöytää. Traktorin nostolaitevivun ja 3-tieventtiilin avulla ei voi ohjata kaksitoimisia sylintereitä. Jos käytössä on kaksitoimisia sylintereitä tulee niiden ohjaamiseksi käyttää erillistä venttiilipöytää johon kytketään tuotto traktorin 3-tieventtiilistä ja paluu traktorin voimansiirron voitelujärjestelmään.

OlleK

Viestien lukumäärä : 1038

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  kujanjuh lähetetty Ti Elo 04 2015, 08:47

Kuormaajassa on vain kaksi hydrauliikkaletkua, jotka kytketään traktoriin asennettuun venttiilipöytään, jossa on kaksi lähtöä ja kaksi paluuta sekä molemmille käyttövipu.

Muistini mukaan kuormaajan käyttö oli vähän hankalaa, kun kuormaaja ei nostanut kauhaa tarpeeksi ylös kuormattaessa, vaan joka kerran täytyi kolmitieventtiilistä kääntää, jotta sai nostolaitteet toimimaan ja niiden avulla sitten kauhaa ylemmäksi. Kauha laskettiin laskemalla ensin nostolaitteilla ja sen jälkeen kolmetieventtiilistä kääntämällä kuormaimeen hydrauliikka toimimaan. Siis Rengillä kyllä kuormaaminen onnistuu, mutta ärsyttävää, kun joutuu jatkuvasti käyttämään kolmitieventtiilin vipua, kaksi kertaa joka kauhalliselle.

kujanjuh

Viestien lukumäärä : 241
Paikkakunta : Porvoo-Pieksämäki

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  OlleK lähetetty Ti Elo 04 2015, 09:17

Venttiilipöydässä on siis todennäköisesti kaksi kaksitoimista karaa ja kummastakin karasta lähtee kaksi letkua kahteen sylinteriin. Molemmat letkut (liittimet) ovat vuoroin syöttöletkuja ja vuoroin paluuletkuja riippuen siitä, mihin suuntaan sylinteri liikkuu. Homman saa onnistumaan ilman 3-tieventtiilin "napsuttelua" asentamalla erityinen  sarjaan  liitäntälohko "kamelin kyttyrän" tilalle. Tällaisia lohkoja voit kysellä esimerkiksi Pihlajaniemen Koneliikkeeltä, Untamala. Venttiilipöytä kytketään sarjaan liitäntä lohkoon. Venttiilipöytä täytyy tällöin olla varustettu sarjaan liitäntä varustuksella ja lohkoon tulee kolme letkua, paine, läpivirtaus ja sylinteripaluu.

OlleK

Viestien lukumäärä : 1038

Takaisin alkuun Siirry alas

Renki Empty Vs: Renki

Viesti  kujanjuh lähetetty Ti Elo 04 2015, 11:45

Kiitos tiedosta, Olle K! Minulla tarve kuormaajan käyttöön on vain satunnaista. Nyt täytyisi kuormata 6-8 auton tuomaa hiekkakuormaa pieneen traktorinkärryyn ja kuljettaa se rannalle, jotta saisi paremmin soveltuvan rannan lapsenlapsien uimaanopettelu- ja uintikäyttöön. Sen jälkeen kuormaaja saanee huilata ainakin viisi seuraavaa vuotta. En siis aio tehdä traktoriin muutoksia, vaikkakin niiden jälkeen kuormaajan käyttö olisikin vaivattomampaa.

kujanjuh

Viestien lukumäärä : 241
Paikkakunta : Porvoo-Pieksämäki

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa