O: -60 950 imple. pisteosia.
Sivu 1 / 1
O: -60 950 imple. pisteosia.
Moi.
Hakusessa olisi ainakin keulamerkki ja lokasuojavalot.
Olivat kuulemma aikapäiviä sitten tuosta ostamastani yksilöstä jollain edellisistä omistajista kasvattaneet jalat alleen eivätkä enää osanneet takaisin.
Tiedä häntä...
Koska vanhuksen kuosi on pitkälti alkuperäinen, vuosikymmenten ulkonaolon relikoima, eikä omaan silmään siloteltua sopivampana ole tarkoitus maalailla eikä kiillotella, uudet-/uustuotanto-osat eivät oikein ole mieleen.
Toki uudetkin osat saan keinovanhennettua tai tarvittaessa tyhjästä tehtyä jos ei muutakaan löydy tai alkuperäisten hinta alkaa hipomaan pilviä, mutta josko jollain olisi jäänyt nurkkiin lojumaan vaikkapa entisöintirupeaman tiimoilta hyljättyjä kohtuukuntoisia kappaleita, olen kiinnostunut.
Kohtuulliset halkeamat, kolhut tai kotikorjaukset eivät haittaa.
10/60 Nuhvetin kanssa askarrellessa on aikoinaan lehtikeisari Kettuselta ostamani suomenkielisen korjaamokäsikirjan kopio ollut ahkerassa käytössä.
Eli hankintalistalla olisikin vastaava opus myös tähän traktoriin.
Itseasiassa huomattavasti korkeammalla kuin em. pisteosat.
Lontoo taipuu likipitäen yhtä sujuvasti kuin ensimmäinen kotimainenkin, joten enklanninkielinenkin on ok.
Heikosti tuntuu olevan 59-61 950 kirjallisuutta (/osia) kaikenkaikkiaankin tarjolla, joten jos vanhemmat/uudemmat 950:set on likelle, saa toki tarjota myös niiden kirjoja.
EDIT: digiversio löytyi, joten kojaamokäsikirjan osalta tilanne on hyvällä mallilla
Jos sattuisi moisia osia löytymään, parhaiten tavoittaa -nollaneljänolla viisviisneljäkolmenollayksyhdeksän- tai yvllä.
T:Samuli

Viimeinen muokkaaja, S.Samuelsson pvm Ti Kesä 28 2016, 11:29, muokattu 1 kertaa (Raportin syy : Korjaamokäsikirjan tarve ratkesi.)
S.Samuelsson- David Brown : -61 950 Implematic
Viestien lukumäärä : 19
Ikä : 53
Paikkakunta : Vampula
Similar topics
» 990 implen pisteosia
» imple 880.vm.65
» Imple ja Selecta
» 990 imple -63 hytyy
» 880 imple 3 sylinterinen
» imple 880.vm.65
» Imple ja Selecta
» 990 imple -63 hytyy
» 880 imple 3 sylinterinen
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa